Mousavin tukijat ovat huomanneet, että Iranin protestiliike on tullut maan korkeimman johtajan Ajatollah Khameinin perjantaisen uhkauksen jälkeen siihen tilanteeseen, että kaikki protestit ovat maassa laittomia ja ne tullaan kaatamaan väkivaltaisesti. Kymmeniä ihmisiä on kuollut eilisissä protesteissa pelkästään pääkaupungissa Teheranissa. Väkivallan pelko ja maan ylimmän päättäjän mielipiteen uhmaaminen ovat pienentäneet mielenosoituksia. Satojentuhansien sijasta liikkeellä on tuhansia, parhaillaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kyseessä on edelleen hyvin suuri määrä yhä enemmän radikalisoituvia ihmisiä. On myös niin, että heitä tukevat miljoonat eri puolilla maata ja maan ulkopuolella. Silti näyttää siltä, että pelkkä mielenosoitusten jatkaminen päivästä toiseen kutistaa liikkeen ja saa sen aikaan mitä Iranin poliittinen eliitti ajaa – liikkeen halvaantumisen.
Siksi onkin pohdittava muita protestin malleja. Perinteinen joukkopohjainen toimintamalli on ollut lakko ja valtakunnallisesti yleislakko. Niin työväenliikkeessä kuin myös imperialismin vastaisessa kamppailussa yleislakot ovat näytelleet tärkeää osaa kamppailun suunnasta taistellessa. Tänään Mousavi on lähettänyt kannattajilleen ja tukijoilleen twitterin ja facebookin kautta viestin, jossa hän pyytää apua yleislakon valmistelussa. Iranin väkivaltakoneisto voi estää suurmielenosoitukset, muttei pakottaa ihmisiä töihin. Jos koko Iran menee lakkoon alkaa maan poliittinen eliitti olemaan ongelmissa. Silloin pelkät poliisit eivät riitä ratkaisemaan ongelmaa. Tarvitaan armeija. Lähi-idässä kuten monissa muissakin maissa armeijalla on ollut merkityksellinen rooli kumouksillisissa tilanteissa. Eilenkin monet aktivistit pohtivat kummalle puolelle armeija on liittymässä. Toiset huhuili, että tankkeja olisi nähty pääkaupungissa, mutta nämä väitteet kumottiin. Yleisesti nähdään, ettei armeija ole vielä muodostanut kantaa, vaan katsoo sivusta. Jos oppositio saa armeijan puolelleen on muutos lähellä.
Yksi laajempi kysymys on se minkälaisen muutoksen oppositio haluaa. Mousavi on näyttänyt läntisessa mediassa nelson mandelamaiselta sankarilta, joka puolustaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia tyranniaa vastaan. Kuitenkin kun Mousavi on ollut vallassa 1980-luvulla arvioidaan Iranin poliittisen ilmapiirin olleen paljon tiukempaa kuin tänään Ahmedinejadin aikana. Toki Mousavi on voinut muuttua niistä ajoista ja maailma muutekin avautua, joka on heijastunut myös Iraniin sen kapitalisoiduttua yhä enemmän. Protesteissa Mousavi on kertonut olevansa kaikkien ja myös köyhien edustaja, taistellessaan korruptiota ja inflaatiota vastaan. Silti aiemmin hän on esitellyt lähinnä uusliberalistisia talousohjelmia. On selvää, että kumous radikalisoi myös johtajia ja heidän ajatuksensa saattavat muuttua vastaamaan enemmän katujen radikaalimpia mielipiteitä. Selvää on kuitenkin se, että Mousavi ei ole hylkäämässä islamilaista valtiota. Luultavasti Mousavin Iranin olisi hieman vapaampi ja suhtautuisi myönteisimmin länsimaihin. Nythän istuva presidentti Ahmedinejad on syyttänyt kriisistä lähinnä Britanniaa ja Yhdysvaltoja, jotka kannustavat mielenosoittajia “riehumaan kaduilla”.
Mutta, onneksi joukkoliikkeissä ei ole kyse pelkästään siitä mitä sen johtaja tai johto haluaa. Myös itse liike voi ajaa omia vaatimuksiaan ja alkaa elää omaa paljon radikaalimpaa elämäänsä. Kun on saavutettu voittoja, ei välttämättä tyydytäkkään pariin korjaukseen. Tästäkin on lukuisia esimerkkejä historiasta. Siksi johtajat ovatkin usein varuillaan joukkoliikkeiden kanssa. Niitä ei haluta liian vapaiksi johtajista, koska silloin ne voisivat alkaa elää omaa elämäänsä ja irtaantua reformististen johtajien kontrollista.
Opposition piirissä on käyty keskustelua taktiikasta. Melko suuri osa näyttää kannattavan gandhilaista väkivallatonta protestointia. Se saattaa olla monien mielestä moraalisesti oikein, mutta eri asia on se kuinka tehokasta se on jos se saa vastaansa lauantaisen kaltaisen väkivaltakoneiston joka on valmis murhaamaan mielenosoittajia. Gandhilaisessa mielessä ainoa toimiva protestin muoto olisi yleislakko. Toiset puhuvat guevaralaisesta taktiikasta – tällä viitataan sissisotaan. Jos on yhtään perehtynyt mihin Che Guevaran politiikka kaatui oli se sen taktiikka. Che ja hänen sissinsä olivat uhrautuvaisia, aivan kuten ne kymmenet tuhannet iranilaiset, jotka ovat osoittaneet kaduilla mieltään vaikka heidän elämänsä olisi siinä panoksena. Chen politiikka ei johtanut voittoon. Hän kuoli eristyksissä viidakossa. Nyt taistelua käydään kaupungeissa. Iranilaisen opposition voima on sen määrässä. Jos se voittaa työväenluokan puolelleen ja saa yleislakon kautta maan pysähdyksiin on se kumouksen aallonharjalla.
EDIT: Uutinen kertoo Iranin autotyöläisten liittyvän protesteihin.