Maaliskuun alussa vietetään viiden kerran Israelin apartheidviikkoa. Silloin eri puolilla maailmaa palestiinalaisten solidaarisuusjärjestöt tempaisevat erilaisten katutapahtumien, koulutustilaisuuksien ja konserttien muodossa.
Tämän vuoden teemana on Israelin barbaarinen hyökkäys Gazaan. Luennot, filmit ja erilaiset tapahtumat pyrkivät osoittamaan Israelin apartheidmaisen luonteen. Kampanjaviikon tavoitteena on vahvistaa Israel-boikottia ja vaatia maalle kansainvälisiä sanktioita.
Kampanjan sivuilla kerrotaan toimintaa olevan luvassa ainakin palestiinalaisten kaupunkien lisäksi Tanskassa, Espanjassa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, Norjassa, Venäjällä ja Italiassa. Toivottavasti myös Suomessa tapahtuu jotain viikon puitteissa.