
Tällä viikolla vietetään rasisminvastaista viikkoa. Se ei ainakaan näytä hiljentäneen maahanmuuttokeskustelua. Kansan uutisissa kerrottiin puolueen pohjanmaalaisesta aktiivista, jonka kommentit muistuttivat vahvasti erään toisen puolueen linjauksia.
Vasemmistoliiton europarlamenttiehdokas Vuokko Piippolainen, 43, Pietarsaaresta kertoi, miltä nykyinen pakolaispolitiikka näyttää pikkukaupungissa ja millaista on elää pakolaisten naapurina. Naapurit asuvat omakotitaloissa kaupungin kustannuksella. He eivät käy töissä, mutta kiertävät taloissa kerjäämässä.
– Hädänalaisten ihmisten tänne tulon ja auttamisen hyväksyn, mutta kerjäläisiä, rikollisia ja huumeongelmia en tänne halua. Piippolainen lisäsi, että häntä pelottaa, mitä kaikkea lisääntyvä ulkomaalaisten määrä tuo Suomeen tullessaan.
Piippolainen halusi Suomen ottavan mallia Ruotsista, jossa ulkomaalaisten maahan ottamista on tiukennettu. Hän toivoi lakiin tarkennusta, jolla sosiaaliturvan väärinkäyttäjien maahantulo estetään. Piippolainen halusi Suomen myös vaikuttavan kansainvälisessä politiikassa siten, että pakolaiset voivat muuttaa takaisin omiin kotimaihinsa.
Samanlaisia ajatuksia ovat esittäneet lähinnä persujen aktiivit ja jotkut kokoomuslaiset. On huolestuttavaa jos vasemmiston piiristä alkaa nousta enemmänkin tällaisia hyvin stereotypisia ajatuksia. Se ohjaa keskustelua luokan hajottamiseen sen sijaan, että tarmo keskitettäisiin luokkien väliseen kamppailuun. Jälkimmäinen pitäisi olla paljon tärkeämpää hallituksen vyöryttäessä päälle.
Viikon toinen teemaan liittyvä uutinen tulee idästä. Kuopion ja Joensuun yliopistojen yhteinen abeille suunnattu Uljas-lehti kertoi Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Veli-Matti Lammentaustan ja hänen joensuulaiskollegansa Markus Kytölän kuulumisesta Facebookin Autetaan somaliystävämme takaisin kotiin -ryhmään. Verkkoyhteisö on sulkenut ryhmän rasistisuuden takia. Molemmat ylioppilasjohtajat kuuluvat kokoomukseen.
- En henkilökohtaisesti koe olevani rasisti, mutta haluan suhtautua maahanmuuttoon kriittisesti, Lammentausta kuittasi asiasta Uljaassa.
- Nykyisessä poliittisessa kulttuurissa ei haluta puhua maahanmuuttoasioista kriittisesti. Heti saa rasistin leiman otsaansa ja kukkahattutädit tulevat itkemään.
Taas lähdetään perinteisellä “en ole rasisti, mutta…” -linjalla. Jutussa viitattu facebook-ryhmä oli tunnettu useista hyvin rasistista kommenteista. Kyse ei todellakaan ollut mistään ystävyyshankkeesta, jota eräät “maahanmuuttorealistit” ovat pyrkineet väittämään.
Perssuomalaisten kannatuksen nousu on näemmä aiheuttanut Kokoomuksessakin painetta vanhanajan Akateemiseen Karjalaseura ajatteluun. Rautaa rajalle ja huput päähän. Siinä 2000-luvun toivot.